Kiillegneissi

Riitaselkä, Kittilä

Kiillegneissi on metamorfista kiveä, jossa savikivi on muuttunut liuskeiseksi jouduttuaan maankuorten liikkeiden yhteydessä kovan paineen ja lämpötilan muutosten alaiseksi. Kiilleliuske halkeaa yhdensuuntaisiksi laatoiksi. Kiveä käytetään usein rakennusten pinnoissa ja pihalaattoina. Varsinkin 1950-luvulla rakennusten sokkelien pinnoittaminen liuskekivillä oli muodissa. Mattahiottuna nämä kivilajit saavat hillitysti kimaltavan pinnan, jolloin ne soveltuvat esimerkiksi tulisijojen verhoukseen. Liuskekivissä tärkeimmiksi laatukriteeriksi nousevat lähinnä kiven helppo lohkeavuus tasapaksuiksi laatoiksi ja riittävän suuri laattakoko.

  • Kiillegneissi | Riitaselkä

Riitaselkä, Kittilä

Laaja kallioalue tasalaatuista ja ehyttä gneissiä. Paljastumat ovat vierekkäisiä, toisistaan erillään olevia kiila- ja kupolimaisia pienialaisia kallionystyjä, joissa esiintyy parhaimmillaan 2 metriä korkeita luonnonrintauksia. Kiillerikkaassa ja tiheästi poimuttuneessa perusmassassa esiintyy suurina hajarakeina  stauroliittia ja andalusiittia, sekä pienempinä pyöreinä rakeina kiillotetulla pinnalla selvästi erottuvaa granaattia. Aivan kallioiden vierelle johtaa Kelontekemän kylästä 10 kilometriä pitkä, kohtuullisessa kunnossa oleva metsäautotie. Kohteelta on matkaa Kittilään noin 60 km ja Sodankylään noin 65 km.

Tutkimustiedot

Tutkimuskaivanto: -
 Tutkimuslupa: – 
Kairaus: – 
Näytteet: 1 kiilausnäyte
 Koelevyt: 20×30 cm
 Ohuthie: –

Tiedot

Paikka: Riitaselkä Kylä: Kelontekemä
Kunta / Kaupunki: Kittilä Koordinaatit: x =7484.310 y = 3446.305
Karttalehti: 3711 09 C Korkeus: alin = +250 m ylin = +260 m
Pinta-ala: 400x300 m Väri: Ruskehtavan harmaa
Kivilaji: Kiillegneissi Asu/rakenne: Liuskeinen, poimuttunut, porfyroblastinen
Raekoko: Keski-karkearakeinen Lähin asutus: 10 km
Maanomistus: Valtion maa Havainto/vuosi: PJL2-2003-32